Lasten vaalit 26.5 – 13.6.2021

Vuoden 2021 kuntavaalien yhteydessä 26.5.-13.6.2021 järjestetään valtakunnalliset Lasten vaalit. Vaalien pääjärjestäjinä toimivat Suomen Nuorkauppakamarit ry, Suomen Kuntaliitto ry ja Porin kaupunki. Paikallisesti vaaleista vastaavat Lahden kaupunki ja Lahden Nuorkauppakamari ry.

Lasten vaalien tärkeimpänä tavoitteena on tukea ja laajentaa lasten demokratiakasvatusta. Kampanjassamme päästämme lapset sekä ääneen että äänestämään. Lasten vaalit ovat puoluepoliittisesti täysin sitoutumattomat. Vaalien ehdokkaina toimivat suomalaisten kuvittajien tekemät piirroshahmot, joita kuvaillaan ehdokkaiden esittelyissä innostavin ja positiivisin sanakääntein. Ehdokkaisiin on mahdollista tutustua Lasten vaalien verkkosivuilla osoitteessa lastenvaalit.fi.

Aikuisten äänestäessä kuntavaaleissa myös lapset pääsevät tutustumaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen tapoihin. Perinteisesti Lasten vaaleissa aikuisten virallisen äänestyspaikan lähellä on ollut lasten omatoiminen vaalipiste, jossa lapset ovat voineet äänestää mukanaan olevan aikuisen opastuksella. Tällä kertaa nopeasti muuttuvan koronatilanteen johdosta äänestys toteutetaan pääasiassa digitaalisesti ja kannustamme erityisesti päiväkoti- ja alakouluikäisiä lapsia äänestämään.

– Äänioikeus ja sen käyttäminen ovat demokratian ytimessä ja onkin tärkeää, että lapsille jää positiivinen muistijälki äänestämisestä, jotta he täysi-ikäisinä äänioikeutettuina kokevat tärkeäksi osallistua päätöksentekoon käyttämällä äänioikeuttaan, kuvailee Lasten vaalien kansallinen projektipäällikkö Milla Harju Suomen Nuorkauppakamarit ry:stä.

Vaalit toteutetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saameksi. Lasten vaalien tulos julkistetaan virallista vaalipäivää seuraavalla viikolla. 

Lisätietoja:

Veera Lammes, projektipäällikkö
veera.lammes(at)jci.fi,
Lahden Nuorkauppakamari ry

Milla Harju, projektipäällikkö
milla.harju(at)jci.fi
Suomen Nuorkauppakamarit ry

You may also like...