Sijoittajaseminaari

Kaikille avoin ilmaistapahtuma sijoittamisesta!

Lahden Nuorkauppakamarin ideoima ja järjestämä Sijoittajaseminaari on tarkoitettu kaikille sijoittamisesta ja vaurastumisesta kiinnostuneille. Tänä vuonna seminaari järjestetään tiistaina 27.11.2018 Wanhalla Walimolla.

Ensimmäinen Sijoittajaseminaari järjestettiin vuonna 2017 Wanhalla Walimolla Lahdessa ja sijoitusilta osoittautui menestykseksi: paikalla oli lähes 140 asuntosijoittamisesta ja osakemarkkinoista kiinnostunutta kuulijaa.

Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja sijoitusmaailman konkareilta, joille yleisö voi myös esittää kysymyksiä. Pilottivuonna puheenvuorossa olivat Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva, Varallisuusakatemian varallisuusvalmentaja Kati Kyyrö sekä Osakesäästäjien Keskusliitosta analyytikko Henri Huovinen. Lisäksi tapahtumassa järjestetään Minimessut, jossa osallistujat voivat tutustua alan toimijoihin sekä verkostoitua muiden sijoittamisesta kiinnostuneiden kanssa.

Vuoden 2018 ohjelma

16.30 MINImessut
Tervetuloa tutustumaan yhteistyökumppaneihimme

17.00 SEMINAARI ALKAA 

Seminaarin avaus
Heikki Ulvila, hallituksen puheenjohtaja
Lahden Nuorkauppakamari

Lahti – Asuntosijoittajan painajainen vai Unelma?
Nanne Kaarre, yrittäjä
Teemu Kirjonen, Kiinteistönvälittäjä
RE/MAX Noste

Miten löydän pörssin nousevat osakkeet?
Miika Hovi, sijoittaja
Osakesäästäjien keskusliitto

Vuokra- ja asuntomarkkinatilanne
Tarik Ahsanullah, Laki- ja edunvalvonta-asiantuntija
Suomen Vuokranantajat

Miten menestyä sijoittajana?
Minna Nikula, Varallisuusvalmentaja
Varallisuusakatemia

20.00 MINImessut ja verkostoitumista

Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen osoitteeseen: sijoittaja@jcilahti.fi.

Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat vuonna 2018 Varallisuusakatemia, Suomen Vuokranantajat sekä Osakesäästäjien Keskusliitto.