Toimintamme

Vaikuttavaa nuorkauppakamaritoimintaa Lahdessa lähes 70 vuotta

Kamarimme perinteet ulottuvat 50-luvulle saakka ja olemmekin yksi Suomen vanhimmista nuorkauppakamareista. Olemme olleet mukana perustamassa Suomen Nuorkauppakamareiden keskusliittoa yhdessä Helsingin ja Tampereen silloisten jäsenyhdistysten kanssa.

Toimintaamme ohjaavat Suomen Nuorkauppakamareiden strategian lisäksi Lahden Nuorkauppakamarin strategia ja sen painopisteet.

Kamarillemme on myönnetty B-alueen parhaan kamaritoiminnan palkinnot vuosina 2018, 2020 ja 2021. Jäseniämme on huomioitu muun muassa alueen vuoden JC, alueen vuoden koejäsen, alueen vuoden kipinä, alueen paras puheenjohtaja ja alueen paras projektipäällikkö -palkinnoilla.

Missionamme

Vauhditamme jäsentemme menestystä.

Visiomme

On olla innostava kohtaamispaikka seutumme aktiivisille tulevaisuuden tekijöille.

Arvomme

Ovat aloitteellisuus, johtajuus, kestävä toiminta ja yhdessä tekemisen ilo.

Menestystekijät

Jotka ohjaavat meitä ovat mukaansatempaava toiminta, menestyksekäs kumppanuustoiminta ja merkityksellinen yhteisö.

Toimintamme ytimessä ovat vaikuttavat projektit, innostavat tapahtumat sekä kamarimme omat perinteet

Toteutamme aktiivisesti ja monipuolisesti projektitoimintaa niin paikallisesti kuin ottamalla osaa alueellisiin ja kansallisiin projekteihin. Projektitoiminnan aktiivisuudesta ja laadusta kertoo Lahteen myönnetty kansallisen kevätkonferenssin 2027 järjestelyoikeus.

Kannustamme ja tuemme rahallisesti jäsenistömme osallistumista myös alueellisiin ja kansallisiin akatemioihin ja työryhmiin sekä muihin jäsenen kehittymistä tukeviin tilaisuuksiin.

Tunnettuja aktiivisia projekteja

Vuoden Positiivisin lahtelainen -palkitsee vuosittain  yleisöäänestyksellä valitun vuoden positiivisimman lahtelaisen henkilön sekä yhteisön. Projekti tuo positiivista henkeä, hyvää näkyvyttä ja on esimerkki laajan tunnettuvuuden projektista. 

Sijoittajaseminaari on meidän perinteinen sijoitusteemainen ja osallistujille maksuton seminaaritapahtuma, joka tarjoaa mielenkiintoista ja ajankohtaista sijoittamiseen ja varallisuuden hoitoon liittyvää sisältöä yksityishenkilöille. Tapahtuma järjestetään 1-1,5 vuoden välein. 

Pä1vä Johtajana -projekti mahdollistaa nuorelle päivän yritys- tai organisaatiojohtajan kanssa. Tavoitteena on antaa nuorille konkreetiaa siitä, mitä johtajan työ on, tukea nuoren ura- ja tulevaisuuspohdintaa sekä kannustaa nuoria yrittelijäisyyteen. Vuonna 2024 nuoret antoivat toteuttamallemme Päivä Johtajana -päivälle kouluarvosanan 9,3.

Osallistumme ja olemme osallistuneet aktiivisesti kansallisiin projekteihin, kuten vuoden nuori johtaja, International Employer of the Year ja Nuorten taloustaidot. 

Toteutamme myös tarpeen mukaan sisäisiä kamarin kehittämiseen tähtääviä projekteja. Viime vuosina projektimaisesti on toteutettu muun muassa kamarin strategia sekä nettisivu-uudistus.

Historian havinaa - vanhoja menestysprojektejamme

Tulevaisuuden johtajille kohdennettu värityskirja-projekti tarjosi värityskirjan ja mielekästä puuhaa Lahden alueen ekaluokkalaisille ja lasten vaalit toi lapset ääniuurnille lasten omissa EU-vaaleissa.

Yrityksille tarkoitettu vientitykki innosti yrityksiä vientiin ja palkitsi menestyneitä vientiyrityksiä ja businesspikkujoulut kokosivat Lahden alueen yrityksiä yhteisiin pikkujouluihin.

Olemme olleet järjestämässä myös Lahden alueen Joulupuu-keräystä, joka sittemmin on siirtynyt Lahden alueen rotaryklubien vastuulle.

Perinteisiä tapahtumiamme

Kamarivuosi alkaa loppiaisen tietämillä järjestettävillä Rääppiäisillä, eli kamarin vuosijuhlalla. Rääppiäisissä juhlistetaan päättynyttä kamarivuotta, palkitaan päättyneen vuoden ansioituneita tekijöitä ja seurataan ikimuistoista hetkeä, kun puheenjohtajan käädyt siirtyvät edeltäjältä seuraavan harteille. Alkuvuodesta järjestetään myös kamarin oma kickoff, joka on jäsenistön yhteinen vuoden ideointitapahtuma.

Kevät päättyy perinteiseen Flooranpäivään toukokuussa. Tapahtuma on kamarin koejäsenten järjestämä ja sen ohjelma on tarkoin varjeltu salaisuus ja yllätys – ja aika usein koejäsenet onnistuvatkin yllättämään konkarijäsenet ihan kunnolla!

Kesällä puheenjohtaja järjestää pressan kesäpäivät jäsenistölle. Tällöin avataan myös virallisesti pöydälle hypyt, eli itsensä vapaamuotoinen ilmanto hakijaksi kamarin hallitukseen.

Loppuvuodesta on kamarin pikkujoulut, eli kamariglögit, jotka järjestetään yleensä yhdessä kumppanin kanssa. Vuodenvaihteessa on myös hallitusten vaihtokokous sekä uuden hallituksen järjestäytymiskokous.

Paikallistoimintaa ja -tapahtumia järjestetään lisäksi joka kuukausi ja nämä ovat niin yritysvierailuja, koulutuksia kuin vaihtelevasti muita vapaa-ajan tapahtumia, kuten yhteisiä lounaita tai after workeja. 

Scroll to Top