Ukraina-maaillassa kuunneltiin illallisen äärellä Weltsu Merikon kokemuksia avustusmatkoista ja kerättiin 225 € pakolaisille

20.4.2022 järjestettiin Ukraina-maailta slaavilaistyylisessä ravintola Katjušassa. Mukaan pääsi reilun tusinan verran osallistujia, joista yksi oli Weltsu Meriko, joka saapui kertomaan meille tekemistään avustusmatkoista Ukrainaan, sekä ukrainalaispakolaisten auttamisesta pois maasta.

Merikon kokemukset näiltä matkoiltaan olivat hurjaa, riipaisevaakin kuultavaa, mutta toisaalta myös herättivät helpottuneisuuttakin Merikon auttamien pakolaisten päästessä turvaan sota-alueilta ja saadessaan kovasti kaipaamaansa apua. Tuntui jopa himan surrealistiselta kuulla Merikon kokemuksia ja tulla hyvin tietoiseksi, että jotain näin kamalaa, kuin sota, tapahtuu taas Euroopassa.

Vakavampien aiheiden äärellä oli kuitenkin erittäin mielenkiintoista päästä tutustumaan ukrainalaiseen ruokaan, joka oli slaavilaiseen tapaan hyvin maistuvaa ja tuhtia.

Illan aikana järjestettiin kolehtimuotoinen keräys, jonka summalla ostettiin lahjakortteja ruokakauppoihin ukrainalaisten pakolaisten hyväksi. Kolehdin summa nousi 225 euroon, jolla ostettiin 9 kpl 25 €:n arvoisia lahjakortteja K- ja S-ryhmälle.
Lahjakortit annettiin Sammonkadun avustustarvikepisteelle, joka jakaa ne eteenpäin ukrainalaisille.

Suuri kiitos kaikille lahjoittaneille ja mukana olleille!

  • Camilla Uusitupa, INT

You may also like...