Flooran päivää vietettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti heinäkuussa
Tämän vuoden suurin vitsaus, eli koronavirus siirsi Flooran päivän vieton perinteisestä toukokuusta heinäkuun alkuun. Tämä ei silti tunnelmaa haitannut, sää oli lämmin ja osallistujia oli hyvin mukana. Projektipäällikkönä päivän järjestelyissä toimi Krista Kohonen, joka oli tiiminsä kanssa tehnyt hyvää työtä tehdäkseen päivästä muistettavan.
Osallistujat pääsivät tiimeissä ratkomaan ensin juhlapaikan sijainnin, josta alkumaljan jälkeen suunnistimme annettujen vihjeiden perusteella suorittamaan tehtäviä kaupungille. Tämän vuoden aiheena oli Matka maailmanympäri, jonka teeman mukaisesti joukkueet suunnittelivat pukeutumisen ja nimet.
Tehtäväpisteillä suoritettiin mm. munankuljetusta, kerman vatkaamista, sanojen selitystä ja tornin rakentamista spagetilla. Jokaisesta suorituksesta joukkue sai pisteitä.
Voittajiksi selvisivät saatujen pisteiden, asenteen ja omanlaisen teeman keksineet PRES Päivi, jäsen Max, LOM Riina ja tutustujajäsen Satona joukkueella MulticolorMoomin. Voittajien upeat huivit olivat Maxin käsialaa. Hachimakin tarkoitus on parantaa keskittymistä, ajattelua ja sillä tähdättiin suorituksen parantamiseen.
Päivä huipentui Lahden mieskuoron tiloissa pressan kesäpäivän osioon, eli pöydälle hyppyihin. Pöydälle hypyissä haetaan ensivuoden hallituksen virkoja. Kaikki virat eivät ole vielä täyttyneet ja kilpailuakin saa aiheuttaa, joten kaikki kiinnostuneet ilmoittautumaan mukaan DP Miia Hovilaiselle. Ensi vuoden hallituksen jäsenet valitaan lokakuun vaalikokouksessa.
Flooran päivä oli erittäin onnistunut ja etäilykevään jälkeen oli mukava tavata kamarimme jäseniä. Toivottavasti pääsemme syksyllä nauttimaan tapahtumista ja koulutuksista!